

"Jartsa" Kainulainen
|
Jari, Jartsa Kainulaisen ensikosketus harmonikkaan tapahtui hyvin nuorena, kun isä hankki kaverilta itselleen haitarin. On itsestään selvää, että se valtava nappuloiden määrä alkoi nuorta miehenalkua kiinnostaa ja aivan ensimmäiseksi haitari oli tarkoitus purkaa, tutustuen sen sisäiseen maailmaan. Onneksi pojan isä ehti hätiin, ennen kuin tämä pääsi paria ensimmäistä ruuvia pidemmälle ja neuvoi poikaa, kuinka tähän kummalliseen kapineeseen kuuluu tutustua ainoastaan musiikillisesti. Onneksi pian löytyi paikallinen Mestaripelimannin tittelin omaava pitkäjänteinen Karosen Kauko, joka sai taottua Jarille sen lopullisen soittamisen taidon. Myöhemmin vuosien varrella Jarilla on ollut liuta muita kouluttajia, joiden opetuksella mies on suorittanut erilaisia tutkintoja. Marios perustettiin aluksi kolmen kaverin kesken. Soittaja jäsenet olivat siis Jari, Juppe ja Kari. Kainulaisen Jarin ensimmäinen keikkakokemus oli Pekolan tanssilavalla miehen ollessa tuolloin 16-vuotias. Silloin kipinä keikkamaailmaan syttyi, eikä roihua enää voinut sammuttaa. Siitä hetkestä rakkaus musiikkiin on vienyt miestä jo parikymmentä vuotta ympäri suomenmaata monenlaisissa tilaisuuksissa. Jarin omin sanoin sanottuna "Soittaminen on minulle oiva keino irrottautua arjen askareista ja keikkabussiin astuttua, avautuu joka kerta tuttu, mutta jollakin tavalla täysin uusi poikamainen maailma". Tästä varmasti pitävät huolen pitkällä yhteisellä taipaleella, lähes sukulaisiksi kehittyneet orkesterinjäsenet. Kainulaisen Kari on miehelle sukulaissielu geenitasolla, mutta henkisellä tasolla on myös muista orkesterin jäsenistä kehittynyt viiden "viikarin" tiivis musiikkiryhmä, joilla kaikilla pompottaa rinnassaan suuri musiikillinen sydän. Kainulaisen Jari tekee myös yksittäisiä trubaduurikeikkoja harmonikallaan tai yhdessä Hannu Luodon kanssa. |
![]()
© Tanssiorkesteri Marios 2007