
Etusivu Esittely Ohjelmisto Vieraskirja Yhteystiedot Linkit
![]()
Esittely:
|
Marios on pitkän kokemuksen omaava iloinen, luotettava ja reipashenkinen tanssi, iskelmä, sekä rock-musiikkiin keskittynyt orkesteri. Marios palvelee samalla energialla tanssilavat, ravintolat, häätilaisuudet, syntymäpäivät, kesätapahtumat, yritystapahtumat, kuin pikkujoulujuhlat. Me tulemme soittamaan vaikka kissanristiäisiin, kun teette tilauksen tarpeeksi ajoissa. Elämän suuriin ja pieniin hetkiin tilataan usein elävää musiikkia ja me olemme musiikkialalla juuri sitä varten. Tällä samalla saralla Marios on toiminut pitkään ja luotettavasti, jo lähes 20-vuotta. Orkesterin perustajat ovat tarttuneet soittimiinsa heti "kapaloista" ulos kasvettuaan, joten musiikin parissa on ehditty vääntää samaa tahkoa pitkään, nuoresta ikähaitarista huolimatta. Samalla kokoonpanolla yhteistä tahkoa ehdittiin pyörittää yli kymmenen vuotta, mikä kertoo erittäin hyvästä orkesterihengestä. Vuonna 2008 tapahtui pieni kokoonpanomuutos Juha Heinosen astuttua orkesterin kitaravirtuoosin vaativiin saappaisiin, mutta ammattimieheltähän tämä käy. Suomessa on tällä hetkellä vain pieni osa kokopäiväammattilaisena itsensä elättäviä orkestereita, joista useat ovat viihdealalla niin sanotusti puoliammattilaisina. Sanotaanko näin - Rakkaudesta musiikkiin, kuten on myös Marios. Mainittakoon vielä, että Marios kuuluu suomen tanssiorkestereiden kärkikaartiin. Musiikillista kilpailukokemusta orkesterilla on vuodelta 2000, kun miehet ottivat osaa Tanssiorkestereiden SM-kilpailuun. Myöhemmin samana vuonna lapin kauniissa maisemissa Ylläksellä järjestettiin finaali, mistä rapsahti orkesterille kunnioitettava neljäs sija. |
|
Orkesterin jäsenet vasemmalta oikealle: ◊ Aarno "Juppe" Salonen ◊ Rummut ◊ Hannu "Humppa" Luoto ◊ Komppikitara, laulu ◊ Jari "Jartsa" Kainulainen ◊ Midi-harmonikka, taustalaulu ◊ Kari "Kartsa" Kainulainen ◊ Bassokitara ◊ Juha "Jussi" Heinonen ◊ Soolokitara Kuvia klikkaamalla saat jokaisesta orkesterin jäsenestä yksityiskohtaisen esittelyn... |
Kuvia orkesterin jäsenistä:
Kuvia Keikoilta:
![]()
© Tanssiorkesteri Marios 2007